Vanhat tulossivut
Vaikka KoiraNet-jalostustietojärjestelmä palvelee tulevaisuudessa harrastajia laajasti ja ajantasaisesti, jätämme käyttöönnetoistaiseksi myös nämä vanhat koetulos ja tilastosivut, mutta emme enää päivitä niitä.
Tälle sivulle on kerätty siperianhuskyjen kilpailu- ja käyttökoetulokset
Kilpailu- ja käyttökoetulokset on pääsääntöisesti lajiteltu aakkosjärjestykseen, kuitenkin siten, että korkeimpia palkintoja eniten saaneet ovat alussa. Tässähän on kyseessä ajajan aktiivisuus, ei välttämättä koiran paremmuus muihin nähden. Käyttökoetulokset on nyt listattu myös koirakohtaisin pistein.
Kokeeksi on myös osalle koirista muokattu sukutaululinkkejä, ja kun jostain piti aloittaa, on aloitettu listan alusta, mutta linkkejä sukutauluihin löytyy muualtakin.
Osa tiedoista puuttuu, mutta mikäli omistajilla vielä on vanhat koirakohtaiset pöytäkirjat tallella voidaan taulukkoja täydentää. Samoin, jos lukijat huomaavat virheitä tiedostoissa, ilmoittakaa, niin korjataan asia.