Tartun Annen haasteeseen ja jatkan samalla ideaa, eli esitelkää itsenne ja yhdistäkää nimimerkki ja nimi!

Elina Koponen on nimi ja nimimerkillä
winterchaos kirjoittelin aiemmin. Tosin se ei kovin salainen nimimerkki ollut koska Winter Chaos kennelnimi löytyy nimen takaa

Ittestäni pari sanaa, eläintenhoitajaksi valmistuin jokunen aika sitten Iisalmessa ja nyt opiskelen kaupallista puutarha-alaa. Siperianhuskien lisäksi kiinnostavat erityisen paljon grönlanninkoirat ja saksanpaimenkoirat.
Lauman kanssa asutaan Kuopion eteläpuolella ja ensimmäinen siperianhusky tuli minulle n. seitsemän vuotta sitten. Muutama kuukausi safarillä teki pahaa ja homma levis käsiin, pakko oli oma lauma saada. Kaksi pentuetta löytyy kennelnimeltä ja kolmas suunnitteilla.
Kotona asuu tällähetkellä viisi siperianhuskyä ja osaomistettuja koiria on eri puolilla Suomea lisänä. Siperianhuskien pääasiallinen harrastus on valjakkoajo - kokeessa käyty, kokeisiin menossa ja ehkä kisoihin piipahtamaan ensi talvena, mutta pääasiassa retkeily on meidän juttu. Huskien kanssa käydään myös silloin tällöin näyttelyssä ja kesäisin aktiviteettinä milloin mitäkin agilitystä hölmöihin temppuihin

Siperianhuskeillamme on tarha mutta ne asuvat myös sisätiloissa, lemmikkikoiran roolissa.
team Kaaokseen kuuluvat sh:t Utah (Arctic Soul), Indiana (Tangotara), Nevada (Karraces), Valar (Tangotara) ja Haldir (Tangotara). Laumanlisäystä odotellessa...
Jos on jotain kysyttävää, saa vapaasti kysyä, en pure vaikka joskus voisi niin luullakkin

Niin ja kotisivuiltahan saa lukea lisää:
www.winterchaos.comtahi Suomeksi blogista;
www.chaos-huskies.blogspot.com