HOPEVUOREN FROG 26.10.1992-30.03.2009
Vielä kerran tulee päivä
kun en enää jaksa taistella.
Kerron kyllä milloin
se on koittava.
Niin kuin joku koputtaisi
hiljaa kotiovella,
silloin tiedän,
nyt on aika avata.
Pidä silloin hiljaa kiinni,
syliin hellään rutista.
Pidä kädestäni kiinni, lohduta.
Että voisin olla aivan hiljaa
huomaamatta nukkua,
että voisin luulla,
tulet mukana.
Sitten anna minun mennä,
kun on aika lähteä,
kerro kuinka unelmoimme
joka kevät yhdessä.
Silloin anna minun mennä,
kerro kevään linnuista,
kuinka kaunis onkaan taivas
kuinka kaunis uusi kesä ihana.
Toivon, ethän enää silloin
kannusta ja rohkaise.
Ethän pyydä, että jäisin elämään.
Säästä minut hiljaa vain:
irti päästä, olet vapaa lähtemään.
(Petri Laaksonen)
Kyynel silmäkulmassa muistamme iäti näitä kuuttatoista ja puolta vuotta, jotka saimme huskypatriarkkamme kanssa elää ja yhdessä elämästä nauttia. Vaikka ikää olikin jo erittäin paljon, tuli loppu silti liian yllättäen. Vuosien eteenpäin vieriessä emme milloinkaan unohda rakasta huskypappaamme!!!
Lämmin kiitos Elomaan Jonille kauniista ja viisaasta koirasta.
Marika, Olli ja lauma